kultainen mestarimerkki
Jari Välkkynen

Jari Välkkynen

Kultainen mestarimerkki 2019

Pintakilta on perustamisestaan 2010 lähtien toiminut alan pintakäsittelyalan näkyvyyden ja arvostuksen lisäämiseksi. Alalla toimii pitkänlinjan ammattilaisia, joita halusimme uudella huomionosoituksella nostaa esille.

Pintakillan kultainen mestarimerkki

Pintakäsittelyalalta on puuttunut pitkällisestä toiminnasta alan hyväksi saatava tunnustus. Merkin saajan tulee olla oman pintakäsittely-erityisosaamisensa kehittäjä tai erityisen vaativan tehtävänkuvan osaaja.

Kultainen mestarimerkki esiteltiin 1.11.2019 samalla kun Pintakillan uusi oppimisympäristö avattiin. Poikkeuksellisesti kultaisia mestarimerkkejä jaettiin ensimmäisellä kerralla viisi kappaletta.

Ensimmäiset kultaisen mestarimerkin saajat valittiin Pintakilta Originalin toimesta, mukaan valintatiimiin oli kutsuttu mm. pintakäsittelymestari Hannu Tarvainen Ponsse Oyj:sta.

Kultaisen mestarimerkin haltijat yhteiskuvassa. Vasemmalta alkaen Raine Kuusisto ABB, Jyrki Sandberg Teknos, Pekka Mannermaa Wiz-art, Martti Kukkonen Summa Ry ja Raimo Tyyskä Ritapinta.(Kuva Pekka Ranssi)

Pintakilta Original onnittelee Kultaisen mestarimerkin vastaanottaneita!

Jaa tämä artikkeli

Share on facebook
Share on google
Share on twitter
Share on linkedin
Share on pinterest
Share on print
Share on email